Sivut

torstai 27. syyskuuta 2007

Puoluepolitiikka Ukrainassa

Useamman vuoden jatkuneen poliittisen sekamelskan jälkeen Ukraina valmistautuu parlamenttivaaleihin, jotka pidetään 30.9. 2007, siis tulevana sunnuntaina. Vaaleista toivotaan sekä Ukrainassa että ulkomailla eräänlaista virstanpylvästä, joka antaisi lopullisen vastauksen maassa vallitseviin poliittisiin erimielisyyksiin ja niiden muassaan tuomiin likaisen pelin keinoihin ja suoranaisiin laittomuuksiin. Kriisille toivotaan loppua ja paluuta normaaliin poliittiseen päiväjärjestykseen.

Ukraina on myös historiallisessa tienhaarassa ja tulevien vaalien toivotaan ratkaisevan tämän tien rauhanomaisesti ja demokraattisesti. Ukraina hakee paikkaansa suurena eurooppalaisena valtiona idän ja lännen välissä, sekä poliittisesti, että taloudellisesti. Tulisiko taloutta kehittää liberalistisen vulgaarikapitalismin, eurooppalaisen sosiaalisen markkinatalouden vai venäläisen oligarkkitalouden suuntaan? Entä hakeako ystävät Atlantin takaa, muusta Euroopasta, idästä vai tavoitellako onnea yksin?

Eurooppalaisesta näkökulmasta Ukrainan puolueiden eroja voi olla vaikea hahmottaa. Tämä johtunee pitkälti siitä, että ukrainalaiset puolueet eivät ole suunnilleen samanmielisten ihmisten ideologisia yhteenliittymiä, vaan yksittäisten henkilöiden kannatuksen pohjalle syntyneitä, heidän valtapyrkimyksiään tukevia blokkeja. Suuremmista puolueista vain sosialistit ja kommunistit ovat poikkeus tästä. Muiden blokkien poliittisista ideologioista voi yrittää tehdä päätelmiä heidän yhteistyökoalitioidensa ja poliittisen retoriikkansa perusteella.

Ukrainan istuvan presidentin Viktor Jushtshenkon puolue Meidän Ukrainamme, joka on vuoden 2007 parlamenttivaaleja varten muodostanut Meidän Ukrainamme – Kansan itsepuolustus- liiton, käyttää kampanjoinnissaan oranssia väriä, hakien myönteisiä konnotaatioita vuoden 2004 oranssista vallankumouksesta. Meidän Ukrainamme linja on selkeän länsimyönteinen ja Jushtshenko puhuu Euroopan unionin jäsenyydestä positiivisesti katsoo sen jäsenmaiden jakamien eurooppalaisten arvojen olevan osittain myös Ukrainan muovaamia.

Toinen oranssin vallankumouksen perillinen, Julia Timoshenko vetää omaa blokkiaan, jonka visuaalinen ilme pohjautuu valkoisella pohjalla olevaan punaiseen sydämeen. Tämä ryhmä toimii kenties eniten ad hoc- pohjalta ja sen kannatus perustuu pitkälti Timoshenkon laajaan henkilökohtaiseen kannatukseen. Puolue vaatii nopeita ja kattavia sosiaalisia ja taloudellisia reformeja, mutta niiden sisältö jää hyvin epämääräiseksi. Siksi retoriikka onkin melko ympäripyöreää: ”On investoitava ihmisiin. Budjettivaroja ei tule tuhlata”. Timoshenkon blokki on kuitenkin selkeän länsimielinen ja kannattaa esimerkiksi ammattiarmeijaan siirtymistä jo vuonna 2008.

Suurista puolueista kenties vanhakantaisinta linjaa ajaa Alueiden puolue, joka tukee istuvaa pääministeriä, Viktor Janukovitshia. Tunnuksessaan sillä on Ukrainan kartta, joka on värjätty Ukrainan lipun väreillä, sinisellä ja keltaisella. Alueiden puolue on Ukrainan venäjänkielisen väestön suosiossa ja on vaatinut venäjästä Ukrainan toista virallista kieltä. Ilman varsinaista ideologiaa se kertoo kuinka hallitus on vakauttanut talouden kriisin jälkeen, mutta panostanut myös sosiaaliseen sektoriin, myöntämällä esimerkiksi avustuksen kuhunkin perheeseen syntyvästä ensimmäisestä lapsesta.Alueiden puolue haluaa nimensä mukaisesti siirtää valtaa keskushallinnolta alueille ja pitää Ukrainan sotilaallisten liittoutumien ulkopuolella. He kampanjoivat myös yksinkertaisilla ja selkeillä yksittäisteemoilla. Alueiden puolue esimerkiksi vastustaa koulujen ja sairaaloiden lähellä olevia pelikoneita ja he estivätkin 16.9. mielenosoituksellisesti pääsyn pelihalleihin.

Sosialistit ovat eurooppalaisesta perspektiivistä kenties tavanomaisin poliittinen puolue, sillä he edustavat eurooppalaisen demokraattisen sosialismin traditiota. He puhuvat talouskasvun ohella sentään jotain sen sosiaalisesti oikeudenmukaisesta jakamisesta. Sosialistit ovat kenties parhaiten valmistautuneet kansainväliseen integraatioon, sillä he puhuvat WTO:n jäsenyyden talouskasvulle tuomista hyödyistä, globalisaation hallinnasta ja ukrainalaisen tuotannon kehittämisestä niin, että sen tuotteen pärjäisivät maailman markkinoilla.

Ukrainassa vallitseva vahva arvokonservatismi näkyy hyvin selkeästi, kun katsotaan edellä mainittujen neljän puolueen nuorisojärjestöjen edustajien vastauksia 15.9. pidetyssä vaalipaneelissa sukupuolten tasa-arvoa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia koskevaan kysymykseen. Julia Timoshenkon blokin, joka näyttää tavoittelevan erityisesti naisäänestäjien ääniä, edustaja kritisoi erityisiä poliittisia toimenpiteitä naisten aseman vahvistamiseksi, vaan katsoi, että naisten on itse otettava vahvempi asema. Samoin Alueiden puolueen edustaja sanoi epätasa-arvon olevan naisten omaa syytä, sillä he saisivat kyllä vallan, jos ottaisivat. Sama edustaja kieltäytyi ottamasta kantaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin, koska on ortodoksikristitty ja se olisi moraalitonta! Myös Meidän Ukrainamme- puolueen edustaja kieltäytyi vastaamasta vedoten olevansa kristitty. Sosialistien edustajan vastaus oli kenties edistyksellisin, mutta hänkin puhui vain suvaitsevaisuuden kaikkia vähemmistöjä kohtaan kuuluvan sosialismiin, eikä pystynyt sanomaan sanaa seksuaalivähemmistö ääneen.

keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Terveisiä Ukrainasta

Osallistuin konferenssiin Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa 13.-17. kuluvaa kuuta. Konferenssin tarkoitus oli perehtyä Ukrainan tämän hetkiseen poliittiseen tilanteeseen ja pohtia Ukrainan mahdollisuuksia Euroopan unionin jäsenyyteen. Ainakin Kiova vaikutti hyvin eurooppalaiselta ja nykyaikaiselta kaupungilta, joskin siellä näkyi myös vanha ja omaperäinen ukrainalainen kulttuuri, josta ukrainalaiset eivät ole kiperienkään historiallisten vaiheiden aikana luopuneet.

Yleiskuva kaupungista on hyvin siisti ja länsimainen. Talouskasvu Ukrainassa on ollut huikeaa ja Kiovan keskustassa oli lukuisia monikymmenkerroksisia toimistotorneja, toinen mokoma rakenteilla. Liikennettä oli paljon ja autokanta uudehkoa, joskin vanhoja ladojakin näkyy tien päällä. Julkinen liikenne sen sijaan ei ole pysynyt kaupungin kasvun tahdissa, vaikka Kiovassa käytetäänkin johdinautoja ja metroa rakennetaan jatkuvasti lisää. Suojateitä on myös rakennettu itäeurooppalaiseen tapaan säästeliäästi, joten jalankulkijan ei ole aina helppo päästä päämääräänsä.

Kerjäläisiä ja prostituoituja ei kaduilla juurikään näy. Sosiaalinen sektori ei ole aivan epätoivoisessa tilassa Ukrainassa, mutta kapitalistisessa innostuksessa se ei kuitenkaan ole ollut ensimmäisiä kehitysprioriteetteja. Kerjäläisiä kyllä löytyy, he vain ovat hieman syrjemmällä keskustasta, rautatieasemilla ja alikulkutunneleissa. Prostituoidut ovat hotellien auloissa ja baareissa. Ukrainan talouskasvu on kuitenkin sillä tasolla, että se hyödyttää muitakin, kuin ylimpiä tuloluokkia.

Paljon resursseja on keskitetty Kiovaan, joten pelkästään pääkaupunkiin tutustumalla saa epäilemättä liian myönteisen kuvan Ukrainan kehityksestä. Muualla ei kuulemma ole yhtä vaurasta ja hallitus siirtää häikäilemättä pääomaa ja tuloja provinsseista Kiovaan. Asunnot Kiovassa ovat jo nyt kalliita ja suunta näyttää jatkuvan. Ukraina lähestyy vaaleja, mutta sosiaaliset kysymykset eivät ole kampanjoissa esillä. Itse asiassa suurista puolueista tai blokeista vain sosialisteilla näyttäisi olevan jotain agendaa sosiaaliseen sektoriin liittyen. Palaankin Ukrainan mielenkiintoiseen puoluepoliittiseen tilanteeseen myöhemmin.

Kuvissa Ukrainan lippu ja Kiovan vaakuna